(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)
1. Piet. 5:9
Vastustakaa perkelettä lujina uskossa. Kiusauksessa oltaessa ei ole
tehokkaampaa keinoa kuin parhaansa mukaan heittää mielestään
huolestuttavat ajatukset. Sen tähden on ahkerasti kuultava ja luettava Jumalan sanaa. Jos sen sijaan ihmisapuun turvautumalla alat puolustautua ohi Jumalan sanan, antaudut taisteluun väkevän hengen, perkeleen, kanssa suorastaan alastomana.
Luovu siis huolestuttavista ajatuksistasi ja varo väittelemästä perkeleen kanssa, sillä hän saattaa tekeytyä jopa valkeuden enkeliksi ja pukeutua Kristuksen ihanaan persoonaan.
Toisinaan hän pyhää Raamattua tuntevana käyttää itsensä Kristuksen suloisimpia sanoja Kristusta ja uskoa vastaan. Sellaisessa kiusauksessa ollessasi sinun on kerta kaikkiaan luovuttava ajattelemasta sitä ja sanottava:
En tiedä kenestäkään muusta Kristuksesta kuin hänestä, jonka
Isä on antanut ja joka on kärsinyt kuoleman minun syntieni tähden.
Tiedän, ettei hän vihastu minuun, vaan on minulle laupias ja
armollinen, sillä muutoinhan hän ei suinkaan olisi kärsinyt kuolemaa
minun sijastani ja minun hyväkseni.
Varmasti menehdymme ja joudumme epätoivoon, ellemme tällä
tavalla asetu perkelettä vastustamaan ja lue ahkerasti Raamattua.
Perkele voi näet helpostikin päästä niin pitkälle, että uskomme heikko kipinä sammuu, ellemme alati vahvista itseämme Jumalan sanalla.
* * * *
Gal. 1:4
Pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta.
Kuta viisaampia ja pyhempiä ihmiset ovat ilman Kristusta, sitä enemmän he vahingoittavat evankeliumia. Olkoot siis sinullekin vakavia ja tosia eikä vääriä ja keksittyjä nämä sanat:
Nykyinen maailmanaika on paha. Älä välitä siitä, vaikka useimmat ihmiset olisivatkin hyviä ja ulkokultaiset näköjään kovin pyhiä.
Tarkkaa vain, mitä Paavali sanoo. Sen nojalla voit vapaasti ja varmasti sanoa julki maailmalle, että se kaikkine viisauksineen, vanhurskauksineen ja mahtineen on perkeleen valtakunta,josta ainoastaan Jumala voi pelastaa meidät ainosyntyisen Poikansa kautta.
Ylistäkäämme siis Isää Jumalaa ja kiittäkäämme häntä siitä äärettömästä laupeudesta, että hän on Poikansakautta vapauttanut meidät perkeleen valtakunnasta, jossa meitä pidettiin vankeina. Tätä me emmeolisi voineet saada aikaan omilla voimillamme.
Ylistäkäämme ja korottakaamme sen Kristuksen kunniaa, joka pelasti meidät, ei viattomasta, vaanpahasta maailmasta. Maailman valtakunta on synnin, kuoleman, perkeleen, jumalanpilkan, epätoivonja iankaikkisen kuoleman valtakunta. Kristuksen valtakunta taas on armon, syntien anteeksiantamuksen, lohdutuksen, autuuden ja iankaikkisen elämän valtakunta, ja siihen meidät siirsi Herramme Jeesus Kristus.
***************
Joh. 16:15
Kaikki, mitä Isällä on, on minun. Kristus ei sano: Isällä ei ole mitään muuta, tai: Kaikki on yksin Isän, minulla ei ole mitään, tai: Kaikki on Isän, mutta se kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Tällähän hän selvästi sanoo, että Isällä ja Pojalla on sama jumaluus.
Ja kaikki se,mikä on Isän ja Pojan on myös Pyhän Hengen. Herra sanookin: Hän ottaa minun omastani ja julistaa teille. Mistä omastani? Epäilemättä siitä omasta, mikä on Isällä. Pyhä Henki ottaa siis koko täyden jumaluutensa Isältä ja Pojalta.
Herra sanoo myös: Niin kuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä. Tämä kaikki sanotaan Pojan ensimmäisestä, iäisestä, jumalallisesta syntymästä.
Toisessa, ihmiseksi syntymisessä hänelle on myös annettu kaikki voima, kuitenkin ajassa, ei iäisyydessä. Kristuksen
ihmisyys ei näet ole iäisyydestä kuten hänen jumaluutensa. Mutta siitä hetkestä, jona jumaluus ja ihmisyys yhtyivät yhdeksi persoonaksi, ihminen, Marian poika, on kaikkivaltias, iankaikkinen Jumala ja siksi häntä myös kutsutaan.
Hänellä on nyt kaikki voima, hän on luonut ja ylläpitää kaiken. Jos uskova sydämessään tätä ajattelisi ja käsittäisi
tämän, ei ihme, jos hän suuresta ilostaan kuolisi ja ilosta jälleen heräisi henkiin.
Mikä ihme onkaan, että Jumala on ihminen, puhuu ja elää ihmisten kanssa, vieläpä kuolee meidän edestämme!
***************
Mark. 11:24
Kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva. Sanot: Jos olisin Jumalan mieleinen ja osaisin rukoilla hartaasti, luulisin rukoukseni tulevan kuulluksi.
Vastaan: Ellet ota rukoillaksesi ennen kuin tunnet olevasi Jumalalle mieleen, et milloinkaan pääse sellaiseksi. Rukouksemme ei näet saa perustua omaan
kelvollisuuteemme vaan Jumalan lupausten muuttumattomaan totuuteen.
Jos rukous perustuu johonkin muuhun, se on väärä ja pettää sinut, vaikka
sydämesi kuohuisi syvää hartautta ja itkisi verta.
Siksihän me juuri rukoilemmekin, että emme ole kelvollisia rukoilemaan.
Kelvollisiksi tulemme juuri siitä, että uskomme olevamme kelvottomia ja
heittäydymme Jumalan uskollisuuden varaan. Ole kuinka kelvoton hyvänsä,
mutta muista, että on tuhannesti merkityksellisempää, jopa vain se on
välttämätöntä, että kunnioitat Jumalan totuutta etkä omilla
epäilyksilläsi tee valheeksi Jumalan sanaa. Sinua ei todellakaan auta
kelvollisuutesi eikä estä kelvottomuutesi.
Varo siis koskaan pitämästä itseäsi rukoilemiseen tai saamiseen
kelvollisena. Samoin kuin hän sulasta armosta kenenkään sitä häneltä
rukoilematta on luvannut kuulla meitä, samoin hän myös tahtoo sulasta
armosta uskollisuutensa kunniaksi kuulla rukouksen, ettet ylistäisi
omaa kelvollisuuttasi, vaan hänen totuuttaan, jonka kautta hän on
täyttänyt lupauksensa ja hänen armoaan, joka on antanut lupaukset.
*********
Matt. 9:24
Tyttö ei ole kuollut, vaan nukkuu. Meidän on opittava oikein ymmärtämään
kuolemamme. Älkäämme pelästykö sitä niin kuin epäusko pelästyy.
Kristuksessa se ei tosiaankaan ole kuolema, vaan ihana, suloinen, lyhyt
uni, jossa saamme hetkisen levätä kuin lepovuoteessa, vapaina tämän
elämän koko kurjuudesta, synnistä ja todellisesta kuoleman hädästä.
Sitten tulee aika, jolloin hän herättää ja kutsuu iankaikkiseen
kirkkauteensa ja iloonsa meidät ja kaikki rakkaat lapsensa.
Kun se on uni, tiedämme, ettemme siihen jää. Me heräämme jälleen ja
elämme. Nukkumamme aika ei meistä itsestämmekään voi tuntua pitemmältä
kuin jos juuri nyt olisimme nukahtaneet. Varmaan itsekin soimaamme
itseämme siitä, että kuoleman hetkellä levottomina kauhistuimme niin
ihanaa unta. Täysin terveinä, reippaina, ruumis puhtaana ja
kirkastettuna me silmänräpäyksessä lähdemme haudasta Herraamme ja
Vapahtajaamme vastaan pilviin.
Iloiten ja luottavasti uskokaamme sielumme, ruumiimme ja elämämme
uskollisen Vapahtajamme ja Lunastajamme haltuun. Samoin kuin ajalliseen
uneen nukkuessamme uskomme elämämme hänen haltuunsa, samoin uskokaamme
elämämme hänelle, varmoina siitä, ettemme sitä kadota, vaan saamme sen
takaisin hänen kädestään turvattuna ja hyvin varjeltuna.
*******
Luuk. 22:44
Ja hän oli suuressa tuskassa. Me ihmisraukat olemme niin synnin
pimittämät, ettemme voi oikein ymmärtää turmelustamme. Muutoinhan me
huolellisemmin varoisimme syntiä. Toteammehan me itsessämme ja muissa,
että pidämme syntiä vähäpätöisenä. Ja vieläkin pahempaa on, että me
jopa haluamme ja rakastamme sitä. Näin siksi, ettemme tiedä, kuinka
kauhea surkeus synti on. Jos näet oikein tuntisimme Jumalan vihan ja
tuomion syntien tähden, emme ainoastaan inhoaisi sitä ja pyrkisi siitä
eroon, vaan pelkäisimme sitä kuin äkkisurmaa.
Tätä kuvaa Herramme Jeesuksen Kristuksen tuska Getsemanessa. Kun katsot
tähän kuvastimeen tarkasti, näet syntisi sellaisena, että sinun on
sydämestäsi sitä kauhistuttava. Näe ensiksi, kuka tuossa on. Hän on
Jumalan Poika, iankaikkinen vanhurskaus. Vaikka hän on tullut
kaltaiseksemme, ihmiseksi, hän on kuitenkin synnitön. Mutta kun hän on
ottanut kannettavikseen vieraat, siis koko maailman synnit,
maksaaksensa ne, nämä vaivaavat häntä siinä määrin, että hän on hyvin
suuressa tuskassa. Jos vieraat synnit tuottavat viattomalle tällaisen
tuskan, mitä arvelet päälle karkaavien omien syntiemme vaikuttavan
meissä, jotka olemme taipuvaisia epätoivoon?
**********
Joh. 10:4
Laskettuaan kaikki omansa ulos hän kulkee niiden edellä, ja lampaat
seuraavat häntä. Kristillinen elämä tämän paimenen hoidossa merkitsee
sitä, että hän jatkuvasti hallitsee, johdattaa ja taluttaa omiaan, että
he pysyisivät hänen ominaan uskon vapaudessa. Uskossa he myös lähtevät
häntä seuraamaan kuuliaisina ja tehden hyvää. Kristuksen valtakunnassa
me emme näet saa noudattaa lihallisia himojamme. Meidät päästetään lain
vankilasta, jossa emme voineet sydämestämme tehdä mitään hyvää. Nyt sen
sijaan seuraamme häntä iloiten ja hyvällä omallatunnolla sen mukaisesti
kuin Kristus itse kutakin kutsuu ja tahtoo käyttää palveluksessaan.
Kristuksen seuraaminenhan on koko elämämme ja työmme edistymistä
uskossa häneen. Se on alituista uskon kilvoitusta.
Tiedämme toisin sanoen olevamme uskon kautta Jumalalle otollisia tämän
rakkaan paimenen tähden. Heikko elämämme ja heikot tekomme eivät ole
kuuliaisuuden mukaisia niin kuin pitäisi. Ne ovat kuitenkin suojassa
emokanan siipien alla. Jumala tyytyy Kristuksen tähden. Hänen
turvissaan alamme olla kuuliaisia, huutaa häntä avuksi kaikessa
kiusauksessa ja hädässä, tunnustaa hänen sanaansa ja palvella
lähimmäistämme. Näin me sekä sisäisessä että ulkonaisessa elämässämme
löydämme laitumen, siis lohdutuksen, voiman ja avun. Uskomme ja kaikki
hyvä lisääntyy.
**********
2. Kor. 5:15 Hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle. Kirottu olkoon itsellemme eletty elämä! Kuta suuremman lahjan olemme saaneet, sitä syvemmälle meidän tulee nöyrtyä ja alentua muita palvellaksemme. Oikea kristitty on siis se, joka Kristuksen tavoin palvelee jokaista, ei ylpeile Herran antamien lahjojen tähden eikä halveksi muita. Mutta jos me viheliäinen matojen ruoka olemme Jumalalta saaneet vaikka kuinka vähäisiä lahjoja, me pöyhistymme emmekä tiedä, kuinka meitä oikein pitäisi palvella. Kaikkien on silloin meitä palveltava, meidän ei ketään. Toisten palveleminen ja auttaminen on oikeastaan kristityille luontaista. Vaikka olisimmekin ylhäisemmässä ja arvokkaammassa kutsumuksessa, elämämme on kuitenkin asetettava kokonaan toisten hyväksi. Kuta ylhäisempiä olemme, sitä enemmän alentukaamme ja sitä ahkerammin pyrkikäämme olemaan toisille hyödyksi. Onhan Jumala Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta päästänyt meidät synnistä, kuolemasta, perkeleestä, helvetistä ja kaikesta onnettomuudesta ja vuodattanut armonsa ylitsemme niin runsaana, ettemme ole enää lain alla. Antamistaan armon rikkauksista Jumala ei pyydä meiltä muuta, kuin että kohtelemme lähimmäistämme samalla tavalla kuin Jumala on kohdellut meitä.
**********
Room. 15:7
Hoivatkaa toinen toistanne. Tästä opimme, kuinka meidän on kohdeltava vajavaisia. On tehtävä ero synnin ja ihmisten välillä. Me koetamme poistaa syntiä ja auttaa ihmistä. Emme saa siis karttaa, hylätä emmekä
halveksia ketään, vaan ennemminkin hoivata häntä ja oleskella mielellämme hänen kanssaan. Näin autamme häntä hänen pahuudestaan,
nuhtelemme ja neuvomme häntä, rukoilemme hänen puolestaan, kärsimme ja kannamme häntä. Näin teemme vain sen, minkä tahtoisimme itsellemme
tehtävän, jos olisimme samassa synnissä.
Kristittyhän elää vain ollakseen toisille hyödyksi, hävittääkseen syntejä eikä ihmisiä. Tätä hän ei voi tehdä, ellei tahdo olla tekemisissä vajavaisten kanssa. Kummallista laupeuttahan se olisi, että
tahtoisit ravita nälkäisiä ja vaatettaa alastomia, mutta et kuitenkaan antaisi nälkäisten ja alastomien tulla luoksesi. Samoin se, ettet tahdo
seurustella pahojen ja vajavaisten ihmisten kanssa olisi samaa, kuin et
tahtoisi olla kenellekään hyödyksi etkä auttaa ketään tulemaan hurskaaksi.
Rakkaus ja kristillinen elämähän ei ole sitä, että löydämme hurskaita,
väkeviä ja pyhiä ihmisiä, vaan sitä, että teemme heikoista ja vajavaisista hurskaita ja tätä harjoitamme tässä elämässä. Me emme siis
vain kärsi lähimmäisemme virheitä uskossa ja elämässä, vaan myös pyrimme
parantamaan niitä.
********
Room. 15:3
Ei Kristuskaan elänyt itsellensä mieliksi. Vaikka hän oli pyhä ja täynnä armoa, hän ei kuitenkaan halveksinut meitä eikä myöskään fariseusten tavoin mielistynyt siihen, että hänellä oli jotakin, jota meillä ei ollut. Häntä ei tyydyttänyt se, että meillä ei ollut mitään ja hänellä oli kaikki.
Hänhän olisi hyvin voinut tehdä näin, mutta hän päinvastoin
kärsi siitä, ettei meillä ollut mitään. Hän mietti, kuinka suhtautuisi meihin, että me tulisimme hänen kaltaisikseen, että meilläkin olisi se,
mitä hänellä oli ja että me pääsisimme vapaiksi synneistämme.
Kun tämä ei voinut toteutua vähemmällä, hän antoi alttiiksi kaiken, mitä hän oli ja mitä hänellä oli, sälyttäen päällensä syntimme ja ottaen ne pois. Hän
teki meidän mieliksemme, että se kelpaisi meille.
Kenet meistä olisi lunastettu, jos hän olisi suhtautunut meihin kuin fariseus publikaaniin tai ylpeät heikkoihin syntisiin? Niinpä meidänkin
on suhtauduttava lähimmäisemme synteihin samalla tavalla kuin Herra on tehnyt meille.
Me emme saa tuomita, panetella ja halveksia, vaan meidän on pyrittävä auttamaan häntä synneistä, vaikka se maksaisi henkemme ja elämämme, tavaramme ja kunniamme ja kaiken, mitä meillä on. Kuka ikinä
menettelee toisin, tietäköön jo kadottaneensa Kristuksen ja olevansa pakanallinen pyhä.
***********
1. Joh. 4:9
Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan. Miksi Jumala antoi meille Poikansa? Vain sulan sanomattoman rakkautensa tähden. Hän ei antanut siksi, että olisi ollut
siihen velvoitettu, eikä siksi, että joku olisi pyytänyt sitä häneltä.
Hän antoi oman hyvyytensä taivuttamana, niin kuin tekee Herra, joka tahtoo antaa pyytämättä ja aivan ilmaiseksi.
Kuten ei ole Jumalaa suurempaa antajaa, samoin ei ole Jumalassa eikä ihmisessäkään mitään rakkautta suurempaa. Rakkaansa tähden uskaltaa
kaiken, jopa ajallisen elämänsäkin. Kärsivällisyys, nöyryys ja muut hyveet ovat rakkauden rinnalla mitättömiä tai ne ainakin sisältyvät siihen, joka yksin on hyve.
Enhän minä suutu häneen, jota rakastan, en
ole häntä kohtaan kova tai käyttäydy sopimattomasti, vaan olen altis palvelemaan, neuvomaan ja auttamaan häntä siinä, missä huomaan hänen
tarvitsevan minua. Sanalla sanoen olen kokonaan hänen omansa sieluineni, omaisuuksineni ja kaikkine taitoineni.
Ottakaamme siis Jumalan rakkauden todistuksesta rohkeutta ja voimaa
kaikkea murhetta vastaan. Tässähän näkyy suuri Jumalan rakkauden rikkaus, joka vuotaa isällisestä sydämestä ja lähtee tästä parhaimmasta
avusta, joka on kaiken hyvyyden lähde.
******
1. Sam. 2:7
Hän alentaa ja ylentää. Mikä ihana asia onkaan usko! Ajattele, jos meidän vallassamme olisi sen omistaminen tai sen säilyttäminen sen kerran saatuamme! Kaikkihan epäilemättä riippuu uskosta. Niin perkeleen
kuin kuolemankin on paettava sitä. Mutta miten sen saan ja säilytän?
Siihen vastaamme: Jumala on jättänyt oman tahtonsa varaan uskon antamisen ja ottamisen, jopa sen heikentämisen tai vahvistamisen,
vapaasti mielensä mukaan.
Tämän kaikki pyhät ovat samalla tavalla kuin
mekin saaneet kokea oppiakseen hänet oikein tuntemaan. Niinpä Jumala voi silmänräpäyksessä antaa minulle suuren uskon, mutta ennen kuin
arvaankaan hän antaa sen vaipua ja suo uskon jollekulle suurelle syntiselle.
Mutta miksi Jumala ei aina anna pyhilleen vahvaa uskoa?
Siksi, etteivät he ylpistyisi luullen sen lähtevän heistä itsestään ja etteivät tekisi itsestään jumalia. Hänen on siis hoidettava heitä niin,
että he tietävät hänet Jumalaksi, oppivat tuntemaan itsensä ja pysymään nöyrinä.
Tätä hän vaatii sekä meiltä että kaikilta pyhiltään. Kaikkien heidän on kumarruttava hänen edessään ja tunnustettava täydestä
sydämestään: Minä olen mitätön enkä kykene mihinkään. Me olemme siis
kaikki samanarvoisia Jumalan edessä. Tosin lahjat ovat erilaiset, mutta nekin kaikki ovat häneltä.
*****
Ps. 130:6
Minun sieluni odottaa Herraa hartaammin kuin vartijat aamua. Sieluni tila ja elämä on ainoastaan Herran odottamista. Tällä Daavid tarkoittaa vakavaa ja alituista odottamista, joka täyttää koko tajunnan.
On kuin hän mielisi sanoa: Jos olet alkanut odottaa Herraa, älä herkeä. Anna ehtoon ja yön kulua, mutta älä herkeä odottamasta kunnes jälleen aamu koittaa. Uusi ihminen, jonka elämään Herran odottaminen juuri kuuluu, ei ole lakkaava, käyköönpä ulkonaiselle ihmiselle kuinka hyvänsä.
On tosin sellaisia, jotka tahtovat määrätä Jumalalle ajan, keinon ja
määrän, jopa ikään kuin itse ehdottaa hänelle, millä tavalla heitä
pitäisi auttaa. Kun näin ei käykään, he häätyvät toivottomiksi ja
etsivät apua muualta. Sellaiset eivät odota Herraa, vaan hänen olisi
odotettava heitä ja oltava heti valmiina auttamaan heitä juuri heidän määräämällään tavalla.
Ne taas, jotka odottavat Herraa, rukoilevat armoa jättäen vapaasti
Jumalan tahdon varaan, milloin, kuinka, missä ja minkä kautta hän
tahtoo auttaa. Apua he eivät epäile, mutta odottavat sitä määräämättä sille mitään muotoa, vaikka se viipyisi kauankin. Siltä taas, joka määrää, miten olisi autettava, se jää saamatta, hän kun ei odota Jumalan tahdon mukaista aikaa.
2. Kor. 5:21
Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi. Tästä näemme Jumalan
käsittämättömän laupeuden meitä, ansiottomia ja kadotettuja ihmisiä kohtaan.
Nähdessään meidät synnin ja lain kirouksen alaisina ja niihin niin sidottuina, ettemme ikinä omin voimin olisi voineet vapauttaa niistä itseämme, hän lähetti oman ainoan Poikansa maailmaan ja pani
hänen päälleen kaikkien ihmisten kaikki synnit. Hän sanoi: Ole sinä se henkilö, joka on tehnyt kaikkien ihmisten synnit. Valmistu siis maksamaan ja hyvittämään ne.
Sitten laki tulee ja sanoo: Tästä minä tapaan syntisen, jopa sellaisen, joka on ottanut päällensä kaikki ihmisten synnit. Minä en näe syntiä kenessäkään muussa kuin hänessä, hänen pitää siis kuolla ristillä.
Sitten laki karkaa hänen kimppuunsa ja surmaa hänet. Tämän tapahduttua koko maailma on puhdistettu ja sovitettu kaikista synneistään ja siis
vapautettu kuolemastakin ja kaikesta pahasta.
Kun nyt kuolema ja synnit ovat poistetut tämän yhden ihmisen kautta, Jumala ei enää tämän
Kristus-auringon tähden näe mitään muuta kuin sulaa puhtautta ja
vanhurskautta maailmassa, varsinkin jos se uskoisi.
*******
1. Joh. 5:4
Tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. Uskon syvällinen taito ja voima on siinä, että se näkee sen, mikä ei näy,
eikä näe sitä, mitä se kuitenkin tuntee, eikä näe edes sitä, mikä sitä painaa ja ahdistaa. Toisaalta epäusko taas näkee vain sen, minkä tuntee eikä ensinkään voi luottaa siihen, mitä se ei tunne. Siksi Jumala
järjestääkin asiat niin, ettei uskolla ole tekemistä mitättömien asioiden kanssa, vaan sellaisten, joissa koko maailma joutuu ymmälle.
Maailma ei voi esimerkiksi kestää kuolemaa, vaan pelkää sitä ja sortuu sen alle. Usko sitä vastoin pysyy vahvana ja vastustaa kuolemaa, joka ahmaisee koko maailman. Usko nielee tuon elämän raatelijan.
Edelleen maailma ei voi lihaakaan hillitä: liha hallitsee täydelleen maailmaa.Aina käy lihan tahdon mukaisesti ja niinpä koko maailma onkin lihallinen. Usko sitä vastoin käy lihan eli turmeltuneen luonnon kimppuun, kaataa sen ja pitää sen kurissa.
Yksikään ihminen ei niin ikään voi väsymättä ja vaipumatta kestää maailman vainoa ja pilkkaa, vaan maailma valtaa ja voittaa hänet.
Usko sitä vastoin halveksii maailmaa ja polkee kaiken tuon jalkainsa alle.Samoin ei kukaan kykene vastustamaan pienintäkään syntiä. Synti puree ja järsii omaatuntoa niin pahoin, että on mentävä helvettiin, vaikka
koko maailma lohduttaisi sellaista ihmistä. Usko on sen sijaan sankari. Se voittaa kaikki synnit, vaikka niitä olisi niin paljon kuin koko maailma on tehnyt.
*******
Room. 3:4
Että sinut havaittaisi vanhurskaaksi sanoissasi ja että voittaisit, kun sinun kanssasi oikeutta käydään. On suuri synti, kun emme anna Jumalalle oikeutta hänen sanassaan, jossa hän tuomitsee meidät syntisiksi. Vaikka siis emme täydellisesti asiaa ymmärräkään,
antakaamme kuitenkin Jumalalle, joka on luonut meidät, se kunnia, että uskomme hänen sanansa. Me itse emme tiedä, minkälainen teko me olemme, mutta Jumala sen tietää.
Samoin kuin savenvalajan rikkoma astia ei tajua kelvottomuuttaan, mutta
savenvalaja sen kyllä tietää, samoin emme mekään tunne syntiämme ja kurjuuttamme, vaikka pitäisikin. Siksi tunnustamme: Herra, me olemme savi, sinä olet mestarimme. Koska sinä sanot, että olen syntinen,
tahdon myöntää sinun olevan oikeassa. Mielelläni tunnustan sydämeni kätkössä olevan syntini, että sinun sanasi olisi totta ja saisit ylistyksen, mutta minä häpeän; että sinun olisi vanhurskaus ja elämä, mutta minun vain synti ja kuolema; että sinä olisit sula hyvyys, mutta
minä ja kaikki ihmiset kadotuksen alaiset.
Näin annat Jumalalle oikeuden hänen sanassaan. Tätä kuitenkin koko maailma vastustaa, kiusataanpa toisinaan pyhiäkin tällaiseen jumalanpilkkaan. Heihin näet koskee kipeästi se, että kaikki heidän tekonsa ovat kelpaamattomat.
Luuk. 12:22
Älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Epäusko on juurtunut meihin niin syvään, että me jatkuvasti pelkäämme toimeentulomme puolesta. Siksi tahdomme tietää etukäteen, että Jumala voi pitää meistä huolen. Tahdomme nähdä aittamme
viljaa ja arkkumme rahoja täynnä. Näin yritämme sitoa Jumalan aittaan ja arkkuun, vaikka hän ei sitä tahdo. Hän on vapaa, mitä aikaan, tapaan ja ihmiseen tulee. Anna siis hänen huolehtia elättämisestämme. Hänellä on
tätä varten niin viljaa kuin rahaakin ja hän tietää oikean ajan ja
määrän.
Ajattele siis näin: Tänään tahdon tehdä työtä. Saan varmasti nähdä,
että hän antaa sen, mitä tarvitsen. Huomenna teen samoin. Kun näin
teet, saat varmasti kokea, että hän huolehtii sinusta ilman
murehtimisiasi. Sanoohan Kristus: Älkää siis murehtiko huomisesta
päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. On kuin hän
sanoisi: Tehköön kukin tänään työtä, sillä hän ei tiedä, elääkö
huomenna. Jos elää, tehköön joka tapauksessa työtä, mutta uskokoon
kaiken huolehtimisen Jumalalle. Murheellamme me vain estämme Jumalaa ja olemme hänen tiellään.
