Murheellista on tänä päivänä ollut Jokelan joukkomurha.

Kun ajattelin, että jos ihmiset tulevat ahdistuksessaan tai muuten vain tällaisille sivuille, mitä voisin sanoa.
Tällaisessa tilanteessa sanat loppuvat. Mitä voin sanoa, jos tätäkin lukee Jokelan  tai jonkin muun tapauksen järkyttämä ihminen.

Väistämättä kaikki muuttuu vain rukoukseksi ja huokaukseksi järkytetyn ihmisen ja omaisten puolesta, jotka ovat rakkaitaan menettäneet.
Jeesus tee työsi ja kutsu niin monta kuin mahdollista luoksesi lepoon ja turvaan. Sen tiedän, että Sinä voit panna
pahankin palvelemaan hyviä tarkoitusperiäsi. Tätä rukoilen ja pyydän apuasi kärsiville ihmisille.

Ampuja näytti olleen viisas poika. Hän oli ymmärtänyt jotakin yhteiskuntamme mädännäisyydestä ja oli
siitä vihainen. Keino, millä hän yritti tilannetta ratkaista, oli väärä. Mitään ei vain voi enää korjata.

Jeesus ei lyö lyötyä, ei meitä, joita tämä tai muut asiat elämässämme ovat järkyttäneet. Hän haluaa koota
syliinsä kaikki hätääntyneet, kärsivät, ahdistetut, toisten hylkäämät, alaspainetut, sairaat ja syntiset ihmiset.

Jeesus elää tämänkin kaaoksen keskellä ja rakastaa meitä jokaista.
Hän haluaa koota meidätkin, niinkuin kanaemo kokoaa poikasensa, siipiensä suojaan. Hän odottaa,
kuka ymmärtää Hänen kutsunsa tänään, kutsun tulla Hänen turviinsa maailman hulluudelta?

************

Kauhajoen tragedia 23.9.2008

Taas tämä sama toistuu! Ei voi olla totta!

Kuitenkin se on totta!

Jeesus, siunaa, auta, paranna, lohduta ja pelasta

surevia omaisia ja ystäviä.

Anna heidän sydäntensä kääntyä Sinun puoleesi!

Hoida kaikkia surevia Jeesus, nimesi kunniaksi,

kiitokseksi ja ylistykseksi.

Anna kaikki apu, mitä siellä nyt tarvitaan,

Isä, Jeesuksen nimessä!


©2009 AnnSofin kirjoitelmat - suntuubi.com