Itsestä tuntuu, että en paljon mistään. :-)
Oikeasti olen pienestä Jurvan kunnasta täällä Etelä-Pohjanmaalla. 15 ensimmäistä vuotta asuin kotonani ja kävin koulua. Tuli eteen ammatinvalinta. Äiti halusi, että olisin mennyt sairaanhoitajakouluun ja isä kauppaopistoon.
Pyrin Lahden sairaanhoitajakouluun, mutta kun en päässyt. Pyrin kauppaopistoon sekä Seinäjoelle että Vaasaan. Pääsin kumpaankin, mutta valitsin Seinäjoen. Tänne tulin kouluun ja sillä tiellä olen. Tutustuin ensimmäiseen mieheeni ja avioiduimme nopeaan tahtiin. Kävin kouluni ensin loppuun ja sitten pääsin töihin pieneen valtion virastoon, josta tulikin sitten ensimmäinen ja anoa työnantajani. Työnämme oli myöntää valtionavustuksia pienyrittäjille.
Kolmen vuoden päästä saimme ensimmäisen lapsemme ja seuraavana vuonna toisen. Hänen syntymänsä jälkeen Isä alkoi kutsua, olin ns. herätyksen tilassa. Kun Kati, toinen lapsemme oli 1 v 2 kk, tulin lopulta uskoon monien taistelujen ja kustannuslaskelmien jälkeen. Sain suuret syntini anteeksi Jeesuksen veressä. Olin niin onnellinen, että tuntui, että elin ainakin ½ metriä maan pinnan yläpuolella.
Jälkeenpäin ajatellen ymmärsin, että koska synnit oli Jeesukselle kerrottu, sain vapautuksen niiden aiheuttamasta raskaasta taakasta ja ilo ja onni täytti sydämeni. Ymmärsin myös, että se oli uudestisyntymiseni hetki, josta Jeesus puhuu Joh. 3 alussa.
Mieheni ei ollut uskossa, hän oli alkoholisti. Varmaan jokainen, joka on tällaisen ihmisen kanssa elänyt, tietää, mitä tarkoitan, kun sanon, että se oli kamalaa.
Syntyi vielä 1 tyttö perheeseemme. Asuimme eri puolilla tätä kaupunkia, kunnes vihdoin löysimme tämän kodin, jossa yhä asumme.
Itse olin aktiivinen seurakunnassa ja se vei melkein kaiken vapaa-aikani, josta taas perhe kärsi. Työpaineet olivat kovat; liikaa työtä ja työpaikkakiusaamisen uhri. Sairastuin burnoutiin ja olin vuoroin töissä ja vuoroin sairaslomalla. Lopulta pääsin työeläkkeelle ennen oikeaa eläkeikääni.
Lapset olivat lähteneet kotoa ja elimme mieheni kanssa kahden. Hän oli raitistunut 8 v ennen kuolemaansa. Hänelle kävi niinkuin raitistuneille alkoholisteille usein käy, hänestä tuli työnarkomaani. Terveys alkoi pettää. Monien vaiheiden kautta hän lopulta kuoli 3.6.2006
Kuolema on aina raskas, varsinkin kun kuolee ihminen, jonka kanssa on elänyt pitkän elämän. Surun lisäksi alkoi mieheni firman lopettaminen. Piti tehdä ratkaisuja ja asioita, jotka olivat täysin outoja ja uusia. Yritysten ja erehdysten jälkeen vihdoin olemme perikuntana siinä tilanteessa, että enää jälkiverot on maksettavana. Samanaikaisesti kuljin Tervakoskella hoitamassa 3 ihanaa lastenlastani, kun vanhemmat kävivät töissä ja rakensivat uutta kotia iltaisin ja öisin. Olin jälleen kerran ihan piipussa.
Netissä tapasin toisen mieheni, kirjoittelimme ja soittelimme skypellä. Kaikki tapahtui jälleen kerran äkkiä. Vapun aattona menimme kihloihin Tampereella ja 20.6.2007 meidät vihittiin avioliittoon. Olemme molemmat onnellisia ja kiitollisia Jeesukselle siitä, että Hän johdatti meidät yhteen, kaksi yksinäistä ihmistä.
Opettelemme nyt tätä yhteiseloa Jumalan armon ja työn avulla. Kaikki on vihdoinkin hyvin. Isä antoi minulle rakastavan miehen ja minä rakastan häntä.
Vielä ei voi sanoa "ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti". Pyrimme elämään päivän matkan kerrallaan ja on ihmeellistä, kuinka tasapaino säilyy tällä asenteella. Jeesus olkoon meille ja Hän onkin armollinen loppuun saakka.
